Osa 3. Julkisen työn avoimuudesta ja laadusta

Suomessa on julkisia tehtäviä erittäin paljon, ja monipuolisia julkisia tehtäviä tekeviä monessa eri ammattikunnassa. Poliisien resurssit, opettajien kasvatustyössä käytettävä valta ja sosiaalitoimen työn laatu ovat olleet viimeisimpinä esillä lehdistössä. Suomalaiset virkamiehet eri sektoreilla ovat perinteisesti olleet hyvin tunnollisia, kuten myös lainkuuliaisia tehtävässään. Resurssien kiristäminen tuo esiin tilanteita, joissa julkista tehtävää tekevän työtä tarkastellaan kuin uudelleen.

Mitkä ovat julkisen sektorin, kunnan ja valtion perustarkoitus, mitkä ovat ydintehtäviä ja mitä tehtävät sisältävät? Mitkä ovat tehtävän oikeudet ja ennenkaikkea velvollisuudet? Edellä mainitut ammatit ovat julkisten tehtävien kirjossa sellaisia, joissa tehtävien hyvä hoito näkyy ja kuuluu suurelle asiakasjoukolle. Myös poikkeukset tulevat esiin välittömästi. On hyvä, että julkisista tehtävistä keskustellaan avoimesti.

Meillä on muita virkamiestehtäviä, joissa näkyvyys ja töiden tulosten avoimuus ovat toista luokkaa. Esimerkiksi Helsingin kaupungille on eduskunnan apulaisoikeusasiamies antanut vuosina 2008 ja 2010 huomautuksia koulujen sisäilmaongelmien hoitamisesta. Kysynkin, että onko oikein, että kiinteistön omistajataho ei pidä virkamiestensä toimesta julkisista kiinteistöistä ja työpaikoista riittävän hyvää huolta - eikä joudu vastuuseen tekemistään virheistä kuten muut virkamiehet? Miksi esimerkiksi yritetään pakolla säilyttää vanhoja kiinteistöjä, joiden korjaaminen maksaa enemmän kuin uuden tekeminen? Osakorjaukset huonossa kiinteistössä eivät poista sisäilmaongelmia ja näin ollen tilojen käyttäjien, esimerkiksi koulussa opettajien ja oppilaiden, sisäilmaongelmia.

Jotain pitää asiassa muuttua ja pian. Jos poliisi, opettaja, lääkäri tai sosiaalityöntekijä tekisivät yhtä heikosti työtään kuin julkisten kiinteistöjen omistajatahot kunnissa ovat tehneet viimeisen 15 vuoden ajan, niin meidän yhteiskuntamme olisi lasten, nuorten ja sosiaalisten ongelmien kannalta täysin rapautunut - kuten nyt väitän julkisten kiinteistöjemme suurelta osin olevan.

Julkisia kiinteistöjä tulee rakentaa ja hoitaa "Ihminen edellä - ei kiinteistö edellä". Julkiset kiinteistöt tulee olla käyttäjiä ja kuntalaisia varten ja palvelella sitä tehtävää! Asia on hoidettava järjestelmällisesti kuntoon: huonossa kunnossa olevat kiinteisöt on purettava ja on rakennettava uutta tilalle - koska se on edullisempaa kuin vanhan kiinteistön perusteellinen korjaaminen. Heikot kiinteistöt on jätettävä tyhjilleen ja siirrettävä kunnan toiminnot niihin kiinteistöihin, joilla on vielä elinkaarta jäljellä. Kunnoltaan kohtuullisia kiinteistöjä on peruskorjattava. Ja ennenkaikkea - uusia on rakennettava ammattitaitoisesti, vältettävä rakennusvirheitä ja huollettava hyvin  - niinkuin autojakin  ja koteja huolletaan.

Osa 2. Helsingistä, lasten kaupungista?

Helsingissä 8-vuotias tyttö sai surmansa isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä. Vajaan kahden vuoden aikana tytöstä oli lehtitietojen mukaan tehty 12 lastensuojeluilmoitusta naapureiden, koulun ja äidin tekemänä. Tänään 20-vuotias poika ampui isänsä Helsingin keskustassa. Poika oli ampumisen yhteydessä ilmaissut isänsä kohdelleen häntä huonosti.

Tarvitsemme kipeästi Helsingissä muutoksen lasten, vanhempien (aikuisten) sekä yhteisöjen käyttäytymiseen.

Lasten ja nuorten sosiaalista ja henkistä oireilua on käsiteltävä viivyttelemättä koko perheen asiana.

Vanhempia on autettava ymmärtämään ja kantamaan vastuunsa. Pahoinvoivan lapsen tai nuoren oireilu on pysäytettävä nykyistä puuttuvimmilla keinoilla perheeseen. Puuttuminen on tehtävä niin, että vaihtoehtoja lapsen kasvusta vastuunottamiselle ei ole. Huoltajuuden menettäminen tulee olla aidosti uhka vastuuttomalle vanhemmuudelle. Myös kaupungin sosiaaliviranomaisen työprosesseja on arvioitava ja laatua parannettava. Lastensuojeluilmoituksia ei tehdä turhaan perheen ulkopuolelta tai koulusta.

Surullisia ovat tilanteet, joissa lapsi tai nuori jää kodissa ilman aikuisen huolta ja tukea. Sosiaaliset ongelmat ja työttömyys periytyvät liian helposti, Helsingissä jo toisessa tai kolmannessa sukupolvessa. Päihdekodissa kasvavaa lasta kalvaa yksinäisyys ja huono kohtelu. On tosiasia, että perheissä opitut asenteet, arvot ja toimintatavat siirtyvät sosiaalisena perintönä lapsille ja nuorille.

Meillä jokaisella on vastuu paitsi itsestä niin myös lähellä elävästä - ja erityisesti vastuu lapsista ja nuorista. Myös niillä aikuisilla, joilla ei ole omia lapsia, mutta jotka elävät samoissa yhteisöissä, kaupunginosassa tai taloyhtiössä ja tapaavat lapsia ja nuoria liikenteessä, työssä tai harrastuksissa. Ilman aikuisten yhteisöllistä tukea ei lapsista kasva onnellisia aikuisia.

Lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus hyvään vanhempaan ja aikuissuhteisiin sekä rauhalliseen kasvun tukeen kotiympäristössä ja koulussa.

Hyvään arkeen pyrkien

Millaisista aineksista koostuu onnellinen elämä?

Osa 1. Lapsista ja yhdessä elämisen taidoista

Ihmisellä on luontainen halu elää yhdessä toisten kanssa ja kuulua yhteisöön.  Perhe eri muodoissaan on yhä yhdessä elämisen perusmuoto suomalaisessa yhteiskunnassa. Perhe on perusyksikkö, jonka varaan erityisesti lasten ja nuorten elämä rakentuu.

Maailma ympärillämme kuitenkin muuttuu nopeasti. Myös yhdessä elämisen muodot ovat muuttuneet ja teknistyneet. Onko meillä riittävästi valppautta muutoksen huomioimisessa suhteessa lapsiin? Esimerkiksi sosiaalinen elämä on välineellistynyt lyhyessä ajassa paljon. Internetin, pelikoneiden ja sosiaalisen median muodot ovat erityisesti lasten ja nuorten käytössä. Irtautuvatko nykyajan lapset liian kauaksi toisesta ihmisestä, aidosta kontaktista?

Lasten ja nuorten kasvaminen täysipainoiseksi ja onnelliseksi yhteisön jäseneksi edellyttää kykyä asettua toisen asemaan. Lasten ja nuorten täytyy saada kokea riittävän usein tilanteita, joissa saa käytöksestään välittömän palautteen muuallakin kuin koulussa tai päiväkodissa. Lapsen ja nuoren on ymmärrettävä tekojensa seurauksia ja opittava kantamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään myös kotiympäristössä. Pleikkarin, X-Boxin tai muiden tietokonepelien tai IRC-gallerian, Facebookin ja Twitterin äärellä ei koeta samalla tavalla toisen ihmisen asemaa vaikeuksissa, ei saada välitöntä tunnepalautetta eikä jouduta yhtä realistisesti kantamaan vastuuta omasta käyttäytymisestä.

Lapsella tulee olla nykyistä parempi oikeus leikkiin turvallisessa yhteisössä, jossa elämän välineellistyminen on oikeissa mittasuhteissa sosiaalisiin suhteisiin nähden.